• Etusivu
  • Vieraskirja
  • Kuvia
  • Korislinkkejä
  • Liittyminen Fanclubiin
  • Ilmoittaudu matkoille
  • Yhteystiedot
  • Artikkeleita

FanClub Latviassa




Oleellinen ja monelta taholta odotettu osa FanClubimme toimintaa on vuosittainen reissu ulkoimaille seuraamaan Suomen maajoukkueen EM-karsinta ottelua. Tällä kertaa Montenegro oli vahvoilla, mutta Latvia, Riika vei voiton.

Perjantai 13. päivä, jota moni myös epäonnen päiväksi kutsuu - oli reissumme valmis alkamaan.

Aamulla aikaisin Ravintola Ylämummon edustalta starttasi Lahden faniryhmä kohti Tamperetta, josta Ryanairin lennolla Riikaan olivat matkalla Risto Virtanen maskotti marsuineen, Arja Vuoristo, Pasi Pullinen, Minna Hytönen, Risto Kangas, Päivi Kangas, Petri Salmio, Emilia Salmio, Sipo Saarinen, Janne Virtanen, Markku Mattila, Carita Mattila, Keijo Katajamäki sekä Timo Kurki.

Päästyämme perille ja majoituttuamme hotelleihimme siirtyi suunta kohti vanhaa kaupunkia. Päivän ja illan mittaan tutustuttuamme Riian katuihin, terasseihin, kuppiloihin, ravintoloihin ja muihin tarjoiluihin oli aika istua alas ja pitää huoli ettei Riian helteessä pääse nestehukka yllättämään ahkeria matkaajia. Samassa käytiin fanien kesken läpi leikkisä tietovisa Namikan ja Suomalaisen koripalloilun historiasta. Porukan tilastonikkariksi ja historian tietäjäksi kruunattiin Risto Kangas, sekä hyvänä kakkosena Pasi Pullinen (lue: allekirjoittanut ei osallistunut reilun pelin hengessä).


Illan jo hämärtyessä päätti Suomalaisen fanitoiminnan kruununjalokivet näyttää mitä varten tänne on tultu - ja samassa kun Suomi huudot ja Susijengilaulut raikasivat Markku Mattilan toimiessa kapellimestarina kääntyivät myös paikallisten päät hymyssä suin toteamaan Suomalaista hulluutta. Myöhemmin yöllä myöskin Sky Barin polttariseurue päätti yrittää onneaan huutokisassa - jääden tyystin toiseksi.

Seuraavana päivänä aamuvarhain alkoi valmistelu kohti H-hetkeä ja miesväki suuntasi täysin voimin kaatosateessa urhojen lailla kohti Maajoukkueen hotellia naisväen shoppaillessa toisaalla Riian lukemattomissa alennusmyynneissä. Perillä urheus palkittiin, sillä faniryhmää hotellilla vastassa olivat Yatzy-pelurit Tuukka Kotti sekä Teemu Rannikko. Vietettyämme hetki hotellilla saapui faniryhmämme keskustelutuokioon myöskin Joensuun Katajan Petri Virtanen. Alkaessamme poistua takaisin kohti omaa hotellia saimme otteluliput Mika Mäkelältä sekä kiitokset paikanpäälle tulosta joukkueen päävalmentaja Henrik Dettmannilta.

Paria tuntia ennen ottelua oli oma ohjelmanumeromme valmis alkamaan. Suomi -kaulahuivein ja Namikan pelipaidoin varustautunut faniryhmä lähti kävelemään muutaman kilometrin taivalta kohti otteluareenaa torvien soidessa ja Suomen lippujen liehuessa. Myöskin Suomalainen kuoroseura huomasi toimintamme ja innostuivat kovasti. Aluksi he eivät tienneet illan ottelusta, mutta pienen juttutuokion jälkeen he päättivät lähteä myös otteluun ja hoilata maammelaulun korkealta ja kovaa kanssamme. Perillä hallilla olimme sopineet tapaamisen FanClubimme jäsenen Eija Hentun ja miehensä Paavon kanssa - jotka jo odottivatkin aulassa myöskin Namikan paidoin ja Suomi-huivein varustautuneena.


Ottelusta itsessään ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa, Suomi hävisi ottelun lukemin 87-67. Toisessa katsomosektorissa oli myöskin Lahtelaisväriä, sillä Namikan toiskymmenpäinen valmennusryhmä oli päättänyt tulla seuraamaan ottelua bussilla Riikaan suoraan Virosta.

Ilta jatkui ruokailun ja juomailun merkeissä, kunnes oli aika siirtyä hotellille yöpuulle ja valmistautua legendaariseen lentoon takaisin Tampereelle.

Päästyämme lentokentälle on koneemme lähtö myöhässä. Odotellessamme koneen saapumista ilma jyrisee ja myrskyksi yltyy, kävellessämme koneeseen näkyy rajuja salamoita aivan kiitoradan vieressä. Noh, tästäkin selvittiin - mitä muutakaan kuin loisteliasta, unohtumatonta ja tunteikasta lentoa voi odottaa faniryhmän kotiinpaluusta, viitaten aiempaan artikkeliimme Ranskan matkasta.



Loistava reissu takana, uutta odottaen - hyvillä fiiliksin.



-Janne Virtanen



Muutama kuva illasta: