
FanClub Luulajassa
Noniin! Jälleen siis takana yksi unohtumaton matka, joka ei takuulla jättänyt ketään kylmäksi! Lukuunottamatta tietysti kylmälaukussamme matkustanutta Marsua.
Jo ennen matkaa koimme muutamia takaiskuja hotellien peruuntuessa ja pelipäivän muuttuessa, mutta kenties juuri näistä syistä sisuuntuneena saimme matkaan valiojoukon. Risto Kangas, Päivi Kangas, Risto Virtanen, Janne Virtanen, Carita Mattila, Markku Mattila, Pasi Pullinen, Minna Hytönen, Petri Salmio, Teemu Salmio, Sipo Saarinen sekä kenties koko planeetan paras bussikuski 'Jape'.
Matkaan lähdettiin 27.3. hyvillä fiiliksin Karhun kaadon jälkeen Urkilta. Edessä oli pitkä bussimatka Haapajärvelle, jossa odottivat pohjanmaalta tunnetut painiottelut sekä huhutut suuret lämpimät saunat.
Perille päästiin urheilujuomien saattelemana ja hotellissa odottikin paikkakunnan suurin yökerho ja lauma paikallisia nuoria, olivat kenties saaneet vihiä että Lahdesta saapuu melkoinen tanssiorkesteri. Siinä sitten YMCA:t vedettiin tyylille uskollisena lattialla ja pikkuhiljaa painuttiin porukalla saunomaan ja kohti uusia seikkailuja.
Sunnuntaina ohjelmassa maantietä, urheilujuomia sekä loistavaa seuraa. Päästyämme perille Hotel Comfortiin olikin paikallisten nähtävyyksien aika, suuntasimme siis Plannjan sponsori All-Stars urheilubaariin, jossa tuli iltaa vietettyä ja huulta heitettyä. Veskun kanssa sovittiin tapaaminen hotellin aulassa ja neuvoteltiin vähän ensikauden sopimuksesta ja muusta elintärkeästä liittyen enemmän tai vähemmän koripalloon.
Veskun vierailun aikana luovutimme myös hänelle osoitetun selviytymispakin, joka sisältää sissille tarpeellista tavaraa pärjätäkseen Ruotsissa ja kullanhuuhdonnassa toistamiseen. Tuli siinä samaisen illan aikana hotellin saunakin kokeiltua miesväellä ja Marsukin pestyä.

Maanantain osuttua kohdalle oli illalla tiedossa korisottelu. Ennen sitä saatiin myös oiva annos kulttuuria kierrettyämme paikallisten Kirkkojen pihat kristilliselle yhdistykselle ominaiseen tyyliin. Myöskin Vanha kaupunki tuli kierrettyä iloisin ja avoimin mielin. Hallille siirryttyämme oli aika avata Veskun yllätysbanderolli, joka kohtasi katseita ja salamavaloja neitsytmatkallaan Pontushalliin. Katsomon puolelle päästyämme torvet soivat ja näyttävän sisääntulomme huomanneet Plannjan pelaajat alkoivat tökkiä lämmittelyn tuoksennassa Veskua ja osoittivat sormella vaatimatonta banderolliamme. Alkuhämmennyksen mentyä ohitse ja päästyämme paikoillemme tuli organisaation päämies kättelemään seurueemme ja toivottamaan kaikki tervetulleeksi.
Adrenaliinit ja kaikkien meidän suuret odotukset pääsivät valloilleen näyttävän pelaajaesittelyn tuoksennassa - ''Starting forward from Lahti Finland...'' lausahdus sai faniryhmämme hyppäämään seisomaan ja huutamaan Veskun juostessa soihtukadun lävitse ja viitaten lippaa FanClubin suuntaan. Veskun murjoessa ottelun ensimmäiset pinnat taululle ei jäänyt paikallisille epäselväksi myöskään ketä tämä lilavalkoinen ryhmä Plannja huiveineen oli tullut Ruotsiin asti seuraamaan. Ottelunhan Plannja vei näytöstyyliin ja eteni komeasti välieriin.
Ottelun ja Veskun MVP valinnan jälkeen oli potrettien, salamavalojen ja haastattelujen aika. Seuran puolesta saimme myös komean taulun, jossa Veskun kuva nimmarilla varustettuna. Kuuluttaja tuli kiittämään hyvästä mekkalasta ja lupasi hoitaa court-side paikat jokaiseen otteluun mihin äänekäs ryhmämme tulisi Plannja Basketia kannustamaan. Myöskin paikallisten medioiden edustajat tulivat haastattelemaan ryhmäämme ja kysymään mistä moinen idea lähti, miksi juuri Vesa, millaista on Suomen katsomoissa ym.
Haastattelut tulevat sivun alareunaan nähtäväksi kunhan saamme paikalliset lehdet skannattua verkkoon.
Paluumatkamme takaisin mastokaupunkiin välittömästi ottelun jälkeen sujuikin rauhallisemmissa merkeissä ja Lahteen saavuttiin tiistai-aamuna hyvillä mielin klo 9 tietämillä.
Eläinaktivisteille tiedoksi, reissun runsaasta ohjelmasta huolimatta ''Marsu'' oli hyvissä käsissä ja tuli ruokittua runsain määrin.
Kuvia reissusta!
Lehtihaastattelut nähtävissä:
Ruotsi-Suomi käännös word-muodossa ladattavissa tästä
Uutta matkaa odotellessa,
-Janne Virtanen