
Faniristeily tallinnaan
Namika Lahti FanClub ry:n ensimmäinen toimintakausi on saatu pakettiin, eikä ollenkaan huonoon sellaiseen. Homma on lähtenyt käyntiin hienosti - jäseniä on 70, Namika Lahden koti- ja vieraspelit on katsottu paikan päällä sekä lisäksi otettu kansainvälistä tuntumaa Viron ja Espanjan koriskulttuureihin. Kun talkootöillä tehtyä rahaakin on ja lisää tulee harva se viikko, niin päätimme tehdä kevään päätösristeilyn Tallinnaan.Risteily tehtiin perjantaina ja lauantaina eli 2.-3.5.2008 Tallinnaan ja reissu tuntui maistuvan mukavasti kaikille mukaan lähteneille. Meitä oli mukana kaikkiaan 19 klubilaista. Aloitimme laivaillan Ripan ja Arin sviitissä muistellen menneen kauden plussa- ja miinuspuolia, mutta emme keksineet mitään muuta miinusta, kuin Kouvolan Mansikka-ahon hallin järjestysmiehet. No sekin on loppujen lopuksi kouvolalaisten ongelma, ei meidän. Ilta kului sen jälkeen laivan erilaisissa tanssipaikoissa ja baareissa ja loppuilta kenellä missäkin. Lauantaina tallusteltiin eri porukoissa pitkin Tallinnaan ja yllätys, yllätys, kaikki osanottajat palasivat samalla laivavuorolla Helsinkiin. Paluumatkan lähtö bussilla Helsingistä kohti Lahtea olikin sitten jo ongelmallisempi, kun osa nuorisokaartista päätti ruveta ''nukkumaan'' juuri silloin, kun muut jo odottivat bussissa sen lähtöä kohti pohjoista. No siitäkin jotenkin selvittiin.
Reissuun upposi FanClubin rahaa aika tarkkaan tuhat (1.000) euroa, kun niistä rahoista maksetaan risteilykustannustuki 20 e/henkilö ja iltaruokailu 28 e/henkilö. Hyvään tarkoitukseen menivät ne rahat ja ensi vuonna ei kun uudestaan.
-Timo Kurki