
FanClubin puheenjohtaja Risto 50 v.

Clubimme puheenhoitaja Virtasen Ripa sai alkukesästä täyteen pyöreät viiskymppiset, vaikka ei näytä päivääkään yli kuuskymppiseltä. Hän vietti Arjansa kanssa railakkaat 100 v -juhlat kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ystävien ja fanclubilaisten ympäröimänä.
Alkukesän lämmin sää muuttui juuri epäsopivasti ja juhlapäivä alkoi tosi koleana ja muuttui vielä päivän mittaan niin, että illalla oli kylmää kuin ryssän helvetissä. No, sehän ei suoranaisesti ollut järjestävän seuran vika, vaikka olisi luullut Ripan pystyvän siihenkin jotenkin vaikuttamaan.
Juhlahumu aloitettiin laivaristeilyllä Vesijärvelle ja mukana oli Namika Lahden juuri metsästämä Pantteri-patsas, joka tuntui viihtyvän mukavasti lahtelaisen korisporukan hellässä huomassa. Asiaan kuuluvien skoolausten, hurraahuutojen ja rantautumisen jälkeen suunta otettiin kohti Hollolassa sijaitsevaa Harjulan lavaa. Runsas ohjelmatarjonta huipentui fanclubilaisten vähintäänkin omintakeisen - ilmeisesti musiikiksi tarkoitetun - videotallenteen esittämiseen. Tallenteella on ikuistettuna Reetun tunnetuksi tekemä ''Tsingis Kan'' -kappale uudelleen sanoitettuna kappaleeksi ''Risto Virtanen'' ja se muodostaa pikku puutteineenkin merkittävän osan lahtelaista koripallohistoriaa. Ilta eteni mukavasti ruokailun, juomailun ja Markku Jokelan orkesterin tahdissa siihen saakka, kunnes kylmyyden aiheuttama verenkierron hyytyminen pakotti jengin vähitellen siirtymään lämpimimpiin tiloihin jatkojuhlimaan.
Lämpimät kiitokset Ripalle ja Arjalle! Toivotamme Ripalle pitkiä elinpäiviä ja terveyttä, etteivät taputukset ja huudot hiljenisi ainakaan lähivuosina Namikan katsomosta!
Ohessa valokuvia juhlista.
-Timppa